maanantai 31. heinäkuuta 2017

mitä on "omistaa" vuokrahevonen

Sain mielestäni todella hyvän postaus idean näin kymmeneltä illalla. Kerron minkälaista on ns. "omistaa" vuokrahevonen esimerkiksi ,miten se eroaa omasta hevosesta tai vaikka ratsastuskoulussa käymisestä. Tietysti mukanaan myös hyvät ja huono puolet. Postaus ideasta kiitokset Kylmäverinen unelma.
Ensimmäinen vuokrahevoseni Aino
Ponny


Ensimmäisenä voisin kertoa, mikä on vuokrahevonen ,jos vaikka tätä lukee joku asiasta tietämätön.
Vuokrahevonen tarkoittaa siis sitä, että maksat tietyn summan joko kerran kuukaudessa tai sitten viikoittain se riippuu eniten varmaan hevosen omistajasta, että miten sen haluaa tehdä. Kuitenkin maksat tietyn summan hevosen omistajalle siitä, että ratsastat sillä tietyn määrän viikossa. Tietysti jotkin sopimukset voivat toimia niin, että vuokraaja tekee tallityöt ja saa sitten ratsastaa. Mutta sopimukset tietysti eroaa tämä on vain yksi tapa.

Itse olin jo kauan halunnut vuokrahevosta ,kun ensimmäisen kerran mentiin äitin kanssa sitä sitten katsomaan. Nyt olenkin sitten jo vuokrannut hevosia oikeastaan yli kolme vuotta. Hyvä asia itselläni on ollut se, että vaikka hevoset on vaihtuneet matkan varrella niin talli ja ihmiset ovat pysyneet samana.  Siitä on tullutkin itselle semmoinen jonkun näköinen yhteisö. Ainahan se ei tällä tavalla mene ja joskus voi olla jopa todella vaikeaa löytää juuri itselle sopiva hevonen ja talli.

Söpis

Tietysti ennen vuokrahevosen hankkimista kannattaa miettiä monia asioita. Esimerkiksi sitä, että onko valmis ottamaan vastuun toisen ihmisen hevosesta tai ,että onko tarpeeksi kokemusta ratsastuksesta ja hevosista. koska tärkeintä kuitenkin on se ,että hevosen kanssa pärjää eikä esimerkiksi tule tilannetta vastaan jossa vaika hevoselle tai itsellesi voisi sattua jotain, turvallisuus ennen kaikkea. Myös tietysti maksupuoli on tärkeä miettiä kunnolla valmiiksi. Koska yleensä vanhemmat sen kustantavat, joten kannattaa muistaa jutella asiasta vanhemmilla ,ja pyytää lupaa ennen kirjoittamista omistajalle. Tietysti vuokraamisessa pitää muistaa rehellisyys varsinkin omien taitojen kanssa ettei sano jotain toista ja koeratsastuksen aikana tulekkin esiin ettet esimerkiksi osaakkaan sitä mitä väitit. Kannattaa myös aina muistaa se, että se on ihan eriasia kuin ratsastuskoulussa ratsastaminen, jossa on kuitenkin ohjattuna tunteja ja joku kokoajan valvomassa.


Miten se sitten eroaa esimerkiksi ratsastuskoulusta? Ensinnäkin ratsastuskoulussa hevonen saattaa olla jo valmiina karsinassa tai jopa varusteissa ennen tuntia, kun taas vuokrahevonen täytyy itse hakea ja laittaa kuntoon ratsastusta varten. Tärkeätä on myös katsoa hevonen läpi, että se on kunnossa eikä esimerkiksi vuoda verta mistään. Ratsastuskoululla on aina muitakin ihmisiä kun taas vuokrahevosen tallilla saatat olla ihan yksin ilman ketään ,joka vaikka auttaisi. Tietysti poikkeuksiakin löytyy! Huonoja puolia löytyy varmasti molemmista kuten se,että vuokrahevosen kanssa menet miten lystää eikä kukaan esimerkiksi ole huomauttamassa kantapäistä tai käsistä, jotka ainakin itsellä tuppaa unohtumaan. Ratsastuskoulussa on kuitenkin aina opettaja neuvomassa. Näiden lisäksi onhan se aina jonkun toisen hevonen ja vastuu on suuri ainakin paljon suurempi kuin ratsastuskoulussa jossa hevoset yleisesti on ostettu opetuskäyttöä varten. Ratsastuskoulun hevoset ovat aina yleensä paremmin ratsastajilleen sopivampia, sillä ne ovat koulutettu ratsastuskoulua varten, kaikki hevoset eivät kuitenkaan sovi monen ihmisen hevoseksi.

Mutta suosittelen kyllä lämpimästi vuokrahevosta jos koet olevasi siihen valmis. Itse olen ainakin tykännyt ja kyllä ne välillä tuntuu jo ihan omilta. Kyllä silti jonain päivänä hommaan vielä sen omankin hevosen! Toivottavasti tykkäsitte postauksesta! Postauksen kuvat on vanhoja ,mutta halusin laittaa kuvia myös ensimmäisistä vuokrahevosistani.